Napakymppi!

Inspiroiduin taannoisella keikallamme Huittisissa kuunneltuani kitaristi Jarin harjoittelua ennen esitystä. Treenissä oli hänellä menossa Esteban de Sanlúcarin kappale Perfil Flamenco. Heti ensimmäisestä soinnusta oli selvää, että tähän meikäläinen tulee tanssimaan jotain. Ja pian. 

Tästä tilanteesta noin 1,5 kuukautta myöhemmin olen nyt saanut valmiiksi koreografian, johon olen jopa 80% tyytyväinen. Muistelen ankeita aikojani 20 vuotisjuhlaesitykseni parissa, kun yritin saada kasaan omaa buleríasta ja sainkin. Neljän tunnin äheltämisen jälkeen mojovat 30 sekuntia! Puhumattakaan kaikista niistä kymmenistä muista tuskan hetkistä, joita olen viettänyt tanssisalilla peiliin tuijottaen ja odottanut, että jotain syntyisi. Olen nyt aivan hämmästynyt tästä yhtäkkisestä luovasta virrasta! Missä olet ollut, inspiraationi, KAIKKI NÄMÄ VUODET?! 

Löytyikö vihdoin ja viimein sellainen kappale, joka oikeasti puhutteli minua tarpeeksi työstääkseni siihen liikettä? Ja jos näin on, niin miksi näin ei ole käynyt kuunnellessani sataa tuhannetta kertaa itseäni suuresti puhuttelevaa buleríasta? Kappaletta, johon sitten kauhealla tuskalla sain 30 sekuntia sisältöä, mihin en ollut oikeastaan edes tyytyväinen? Miten sitä musiikkia pitäisi kuunnella, että hyvältä tuntuva biisi alkaisi puhutella? Olenko kuunnellut väärin vai vääriä kappaleita? Vai enkö vain kuunnellut tarpeeksi? 

Eikä tässä vielä kaikki kysyttävä. 

Kantaako Madridissa viettämäni 6 kuukautta hedelmää? Olenko siellä ollessani huomaamatta kypsynyt ja kehittynyt teknisten taitojeni lisäksi, myös orastavana koreografina? Liikekielen käyttäjänä? Vai oliko tässä vain ja ainoastaan kyse musiikin ja minun napakymppi -kohtaamisesta? Ja jos nyt olen 21 vuotta tanssinut ja odottanut tällaista kohtaamista, tuleeko seuraava inspiraatiokohtaus rollaattorikävelyllä 30 vuoden päästä? Miten minä nyt voisin saada tähän jatkumoa? Ja vielä. Miksi olen näin tuskainen ja yhtä kysymysmerkkiä, kun minun pitäisi olla onnellinen saavutuksestani?

No, hehkutetaan sitten vähän sen kunniaksi.

Perfilin ensimmäisissä treeneissä, jotka kestivät 2 tuntia, sain 2 minuuttia kasaan. Jätin asian hautumaan pariksi päiväksi ja sitten piruuttaan villasukissa olohuoneen lattialla kokeilin tanssia biisin läpi ja jatkoin liikehdintää siitä mihin koreografiani loppui. Simsalabim, loppupätkä syntyi juuri siinä hetkessä ja tyhjät aukot saivat täytteen. Koskaan, ikinä, kuuna päivänä tämä ei ole ollut näin helppoa! kroppani jatkoi liikettä kuin itsekseen, täydellisessä synkrossa musiikkiin. Fantastista!

Osallistuin 14.10 opettajani Erika Alajärven, kohti omaa tanssia -projektilaisten näytökseen. Esitin Erikan opissa Madridissa opiskelleeni ja nyt itse sovittamani ja työstämäni sevillanaksen kastanjeteilla. Vuosi sitten kun Erika huhuili mukaan projektiin, ei ollut tietenkään vielä aavistustakaan Sanlúcarista ja siitä, mitä hänellä on suunniteltuna varalleni. 

Kohti omaa tanssia projektilaisten tapaaminen oli huojentavaa ja opettavaista. Jokainen pystyy ja kykenee tuottamaan liikettä omista lähtökohdistaan. Täysin uskottavasti, tyylikkäästi, puhtaasti ja koskettavasti. Kun oikea kappale löytyy tai syntyy prosessin aikana, sen tuntee kyllä nahoissaan. Pitää jaksaa odottaa ja uskoa kykyihinsä odottaessaan.

Tervetuloa katsomaan ja kuulemaan uusittua Andalusia Kylässä ohjelmistoamme Yläneen Kestihoviin lauantaina 24.11. klo 20. Ohjelma kestää noin 1,5 tuntia väliajan kanssa ja luvassa on koko joukko uusia soitto- ja tanssikappaleita. Tapahtuman löydät myös facebookista.