Volando voy, volando vengo

Aikani Madridissa alkaa olla lopuillaan. Paljon on tähän puoleen vuoteen mahtunut. Tanssin saralla taidot ovat karttuneet, takapotku on hyvinä päivinä otettu haltuun, huonoina päivinä taas ei. Rytmikorva on kokonaisuudessaan kehittynyt. Flamencolaulun osalta haavittu talteen (muttei pysyviin taitoihin) tangos extremeños, caña ja bulerías de Jerez. Kastanjeteilla on kasassa 4 säkeistöä sevillanasta (kiitos taas rakas opettajani ja ystäväni Erika!!), kasallinen uutta tekniikkaa ja oivalluksia jotka helpottavat ja nopeuttavat soittamista. Bata de colan kanssa on hiottu tekniikkaa, tekniikkaa ja vielä kerran tekniikkaa. 

Erilaiset esitykset ja näytökset, lauluporukan bileet ja illanvietot, jälkipuinnit opettajien kanssa oluen ääressä, kaduilla hortoilu ja korviin satunnaisesti kantautuvat flamencon sykkeet. Tästä olen oppinut ja ammentanut, inspiroitunut ja valaistunut. Amor de Diosilla hikoilu on raakaa työtä, mutta flamencon näkeminen, hengittäminen ja kuuleminen, sekä legendoihin paneutuminen on ollut oppimiseni suola. 

Ilmanalan muuttuessa tanssisalissa, siirryttäessä kevyestä buleríasta vakavaan soléaan, oppiessani itseltään Antonio Gadesilta perittyjä askeleita, nähtyäni Antonio Canalesin sekä Maria Pagésin livenä (ja tästä jälkimmäisestähän tämä kaikki hulluus lähti aikoinaan käyntiin), muutama THE MOMENT vain mainitakseni. Suurin tunnekuohu tuli kuitenkin katsoessani Camaron de la Islasta tehtyä uusinta dokumenttia. Se oli erittäin koskettavasi kuvattu. Dokumentin myötä ymmärrän, miten valtava vaikutus hänellä on ollut elossa ollessaan ja edelleenkin 25 vuotta kuolemansa jälkeen. 

Mikään ylistyssana ei oikein onnistu kuvaamaan sitä, miten suurta kunnioitusta tunnen jo keskuudestamme poistuneita flamencon legendoja kohtaan sekä näitä flamencon ammattilaisia kohtaan, joiden kanssa täällä olen saanut työskennellä. Opettajistani kukaan ei edusta joukkoa joka vetää tanssisalit tupaten täyteen siksi että siellä harjoitellaan vaikuttavaa jalkatyöskentelyä. Heidän tunneillaan opitaan ymmärtämään sitä, miten tanssija tuottaa musiikkia yhdessä laulun ja kitaran kanssa ja miten tästä vuoropuhelusta muodostuu kokonaisuus, joka sanoo jotakin. Kokonaisuus joka kertoo mitä laulussa lauletaan, mitä tunnetta tunnetaan.

Lähdön hetket alkavat olla käsillä. Odotan kotiin paluuta ja sitä, miten kaikkea tätä puolen vuoden aikana tapahtunutta katsoo etäältä ja kuinka kauas tulevaisuuteen tästä reissusta voimavaroja ammennan. Jos jokin on varmaa, palaan eri ihmisenä kuin mitä olin tänne lähtiessäni. Jokin minussa on pysyvästi muuttunut. 

Gracias y hasta pronto España, ojalá!