Espanjan aurinko paistaa kirkkaana flamencointoilijan yllä

Vihdoinkin täällä! Madridissa! Viikko takana ja useampi edessä. Espanja on minunkaltaiseni maa. Kunhan ensin sopeudun paikallisiin tapoihin. Ruuan ja juoman sekä elintarvikkeiden hintatasoon totuin välittömästi aivan täysin. Sekä ihmisten aurinkoisuuteen ja ystävällisyyteen! Mikä merkitys onkaan sillä, kun myyjä tai ravintoloitsija aidosti hymyilee ja tervehtii: qué tal, guapa? Aivan sama mitä minulle myyvät, maksan mielelläni! Kerroinko jo että kahvilassa esimerkiksi tänään tilaamani iso patonki upeilla tuoreilla täytteillä ja lasillinen olutta viereen maksoi 4,50€? No nyt tiedätte.

Suomalaiselle luonteelleni on ollut hankalaa antaa myöden sille, että kun jotain sovitaan alkavaksi tiettyyn kellonaikaan, se ei tarkoita ollenkaan, että näin todella tapahtuisi. Täällä ihmisillä ei ole kiire. Tai voi olla toki kiire ja paljon tekemistä, mutta kaiken voi tehdä silti rauhallisesti. Esimerkiksi kaduilla kävellään keskellä ja hitaasti, välillä risteillään kadun laidasta toiseen ja taas keskelle riippuen siitä, mitä näyteikkunoissa tai ravintoloissa esitellään tai kuka tuttu tulee vastaan. Eikä katsota kenen eteen kiilataan tai kenen askelta hidastetaan. Nautitaan auringosta, jos se paistamaan sattuu ja katsellaan maailman menoa. 

Minä taas olen tottunut kävelemään reippaasti, jompaakumpaa puolta, jotta en ole tiellä muilta kiireisiltä, tai jotta pääsen itse etenemään väljempää latua. Väistän aina kun voin ja katson ennen suunnan vaihtoa, olenko jonkun tiellä vai en. Eteenpäin vauhdilla niin ollaan ajoissa siellä missä pitääkin! Nyt täytyy samaistua paikalliseen tahtiin. Mitä nopeammin, sen parempi!

Ensimmäiseen viikkoon on jo mahtunut mukava annos flamencoa. Opettajani Erikan kanssa ehdimme jo heti viikonloppuna tablaoon, jossa esiintyi meille ja monelle muulle suomalaiselle ennestään tuttu Manuel Reyes. Siitä illasta jäi käteen paitsi upea kokemus, entisestään vahvempi oivallus siitä, että harjoittelussa ja esiintymisessä ei ole ainoastaan kyse tekniikasta ja siitä suoriutumisesta. Manuelia katsellessa, en edes yrittänyt tallentaa korvien väliini jalkatekniikkaa tai koputussarjoja, saati koreografiaa. Katsoin eleitä, ilmeitä ja eläytymistä. Kun minulle sitten illan jälkeen selvisi vielä sekin totuus, että esitystä oli treenattu tasan sinä päivänä, olin entistä enemmän häkeltynyt. Soittaja ja laulaja tulivat paikan puolesta, eivätkä he olleet aiemmin tehneet Manuelin kanssa yhteistyötä! Tämä jos mikä vaatii vahvaa tanssin, laulun ja soiton tuntemusta toki sekä teknisesti, mutta myös rakenteellisesti.

Tähän ehkä kiteytyy oma missioni täällä. Haluan oppia tätä ymmärtämystä lisää saadakseni varmuutta omaan esiintymiseen ja tanssiin. Haluaisin esiintyä jatkossa enemmänkin säestäjän kanssa ja mitä monipuolisemmin, sen kivampi.  20 vuotis harrastajajuhlani oli oikein onnistunut ja teimme kitaristien kanssa muitakin tosi kivoja keikkoja viime vuonna. Projekti kuitenkin osoitti, että minulla on aukkoja sivistyksessä mitä tulee flamencon ymmärtämiseen rakenteellisesti ja terminologiassakin olisi hiottavaa. Näitä aukkoja on nyt paikattava. Seuraavat puoli vuotta olkoon minulle valaistumisen ja valon aikaa!

Tänään kävin Amor de Diosilla tutustumassa tarjontaan. Voihan ähky! Useita vaihtoehtoa joista KAIKKI kiinnostaa. Huomenna menen uudelleen ja katselen oven suusta itseäni kiinnostavien tuntien opetusta, sitten teen päätöksen. Melkein varmaa on kuitenkin, että keskiviikko iltana klo 20 alkava laulutunti on aikataulussani. Niin ja Erikan kanssa tietysti treenataan sopivina viikonloppuina!

Tässä blogissani on ollut myös juttua minulle merkityksellisistä opettajista. Kuinka ollakaan, Toni el Pelao opettaa jälleen farrucaa amorilla. Jos en ehdi tunneille tanssimaan, ajattelin käydä häntä moikkaamassa. Hänellä on ollut suuri merkitys ystävyydessäni flamencoon, hän ei vaan itse tiedä sitä. Vielä.