Esityksen jälkimainingeissa

Andalusia Kylässä -ilta on ohi. Ja mikä ilta se olikaan! Täpötäysi ravintola, lämmin tunnelma, puheensorina, kilisevät astiat ja naurunremahdukset, vangitsevan odottava hiljaisuus ja räjähtävät taputukset. Olin mielessäni toivonut, että paikalle tulisi noin 50 ihmistä jolloin tupa näyttäisi täydehköltä eikä tarvitsisi seinille tanssia tai soittaa. Mutta se että paikalle tulee 90 ihmistä, ylitti totaalisesti kaikki odotukseni. Ja se, että tanssikappaleetkin onnistuivat niinkin hyvin kuin onnistuivat, oli itselleni jonkinasteinen yllätys myös. Tämmöisen treenimäärän jälkeen niiden kyllä pitääkin onnistua, mutta näin sitä ihminen on vaatimaton omia aikaansaannoksiaan kohtaan. 

Tässä projektissa kaikki asiat loksahtivat paikoilleen. Ravintola Kestihovin Pete ja Marika olivat heti kiinni ideassa ja lähtivät reippaasti mukaan, vaikka kukaan meistä ei tiennyt miten paikalle ihmisiä saadaan. Päätettiin kokeilla. Ravintolasta soitin suoraan Tonille ja Jarille ja messissä hekin. Sitten valokuvaajaystävälleni Valentinalle soittoa ja kuvauspäivä heti kalenteriin. Treeniaikataulut ja retriittibuukkaukset tehtiin samalla, kun työstettiin markkinamateriaalia ja kaavailtiin illan sisältö pääpiirteissään. Huhtikuun Madridin reissun jälkeen käynnistettiin vasta varsinainen markkinointi, kun uskalsin jo luvata, että tanssiakin illassa tullaan näkemään. Sen verran hyvin meni opit perille reissussa. Muutama kymmenen viestiä vielä suuntaan ja toiseen, viidakkorummutusta, bloggailua ja PAM, ilta onkin jo käsillä.  

Itse esiintymispäivän aamu valkeni kuulaana kesäpäivänä ja edessä oli vierailu Yläneen Kartanokotiin. Ja olipa hyvä, että saimme sinne mennä lämmittelemään! Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin kärsin melkoisesta ramppikuumeesta ja tuo pieni tuokio Kartanokodissa antoi sille kyytiä. Aamupala ja lounas pysyivät sisällä.

Tanssijan loki 14.7. ravintola Kestihovi.

”Kestihovin takahuoneessa tunnelma on välitön ja rento, kitaristit viilaavat kynsiään ja kertaavat sointuja, virittelevät. Minä järjestän kymmenettä kertaa sukkahousujani ja korvakorujani ja yritän pitää näppini irti kastanjeteista ja liikkeiden kertaamisesta. Enää ei kannata, se on menoa nyt.

Libertango. Saavun lavan reunalle ja huomaan, että ihmiset ovat melkein sylissä. Nyt jos koskaan pistetään kaikki peliin. Nyt pitää saada itsensä biisin sisään ja tarjota ihmisille sitä samaa mitä kappale tarjoaa minulle. Voi kuinka hienosti kitaristit sen soittivat ja mikä rauha olikaan läsnä omassa tanssissa, onnistuttiin!
Siguiriyas. Pahin kaikista. Treenieni musta pilvi. Vaikea, haastava, kitaristin ja tanssijan yhteispeliltä kaiken vaativa kappale. Yleisö on mukana, laskeutuu vakavaksi, kuuntelee kastanjettien pauketta kuin saarnaa kirkossa. Tonin säestys ja laulu vievät mennessään, kappale on ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Pala on kurkussa, kun menikin nyt tosi hyvin!
Sevillanas. Laahushameeni on saanut osakseen itkupotkuraivareita, kirosanoja, myttyyn ryttäämistä ja vihaisia katseita. Voi luoja, että voi olla raivostuttava kapistus. Mutta, muutama oivallus parissa viimeisessä treenissä ovat saaneet minut kääntämään kelkkani. Itse asiassa tuo laahushame on aika ihana, siinähän on vähän niin kuin prinsessa kun sen vetää päälleen. Odotan, että pääsen tanssimaan tämän romanttisen ja kauniin kappaleen yleisölle. Ja se menee aivan nappiin. Laahus hipoo yleisön jalkoja ja Tonin laulu menee suoraan myös omaan sydämeeni nostattaen oman prinsessaunelmani kattoon, ellei jopa pilviin. ISO SYDÄN!
Sevillanas nro 2 eli Tänttäränttä eli Tänttis. Jos haluaa jalkansa solmuun ja päänsä pyörälle, on tämä oiva kappale siihen. Hauska ja vauhdikas veto ja koska Sevillanasta on tullut tanssittua tämän 20 vuoden aikana ainaskin tuhat kertaa, uskallan antaa mennä ja soveltaa matkalla. Hähää, ihanaa kun saa vähän irrotella eikä tarvitse seurata ihan tarkasti opittuja askeleita! Tämähän oli kuin lepohetki muiden kappaleiden lomassa. Kitaristit ovat sen soittaneet nopeamminkin mutta kuin yhteisestä äänettömästä sopimuksesta tempo osui tällä kertaa aivan nappiin! Ihanat kitaristini!
Tangos. Viimeinen veto. Ja biisi menee paremmin kuin ikinä. Koputukseni oli kerrankin puhdas ja osuu Jarin säestyksen kanssa ihan kohdilleen. Kun innostun en kuuntele ja silloin mennään eri rytmiin säestäjän kanssa. Mutta tänään kuuntelin. Tonin laulukappaleista tämä on ehdoton suosikkini, olen sen sanonut varmasti joka kerta kun tätä on treenattu. Maestro on tuskaillut parissa treenissä, kun ei meinaa muista sanoja, mutta kyllä se nyt muisti kaikki!! 

Esityksen jälkeen onnitteluiden tulva ja kukkameri ympärilläni pitävät itseni leijumassa korkeuksissa. Liikuttavat muistamiset, videot ja kuvat sosiaalisessa mediassa jatkavat juhlahumua. Kun sitten vihdoin pääsen omaan rauhaan, ei itkemisestä meinaa tulla loppua ollenkaan. Aina sama juttu. Kaikkien isojen esiintymisten jälkeen tilanne puretaan itkubileillä. Esiintyminen ja siitä saadut kiitokset ovat koko jutun suola. Äärimmäisessä palkitsevuudessaankin ne kuitenkin jättävät jälkeensä tyhjiön. Syvän tyhjiön. Tässäkö tämä oli? Mitä minä nyt teen ja harjoittelen? Jaksanko enää innostua flamencosta? Pääsenkö ikinä enää keikalle näiden kitaristien kanssa, ja näenkö heitä ylipäänsä enää koskaan? Kyllä, draamakuningatar ui nyt syvissä ja äärimmäisen synkissä vesissä. Fyysinen ja henkinen rasitus on ylivoimainen.  Nenäliinoja lisää.

Maanantai 17.7. Kotona Kaarinassa.
Yöunta takana 12h. Laitoin Tonille sähköpostia ja sovittiin että hän opettaa mulle flamencolaulua. Soitin Vallu valokuvaajalle joka lupasi tehdä pienen esitteen Andalusia Kylässä illan konseptista, jos vaikka saataisi lisää keikkoja. Jari sanoi, että hän voi kartoittaa potentiaalisia keikkapaikkoja. Tomutin laahushameeni. Esiinnytään bollyjen kanssa taiteiden yössä Turussa taas, just tuli s.postia".