”Jos jokin on varmaa, palaan eri ihmisenä kuin mitä olin tänne lähtiessäni. Jokin minussa on pysyvästi muuttunut”.

Näin päättyi kirjoitukseni Madridissa kesäkuussa 2018 päätellessäni puolen vuoden seikkailuani siellä. Silloin tuntui, että tuo matka oli tullut yhtenä isona elämäni etappina loppuunsaatetuksi, eikä siitä jäisi sen suurempia jälkimaininkeja. Kuinka väärässä olinkaan! 

Nyt yli vuoden kuluttua kirjoituksesta elämäni on muuttunut aivan täysin.
Toiminimeni, jonka perustin silloin Madridista käsin, toiminta on vilkastunut ja se alkaa jo tuntua tutulta itsellenikin. On ollut keikkamyyntiä, keikkoja, opetusta ja kurssijärjestelyitä työn alla, nyt olen aloittanut kausiopetuksen Mynämäellä ja Turussa, Antonion kursseja Suomessa on takana kaksi ja tulossa yksi tätä kirjoittaessa (ja toivottavasti miljoona lisää tulevaisuudessa!) on suunnitteilla jos jonkinnäköistä toimintaa. Olen iloinen, että pehmeän flamencon tunnit (eli kansankielellä: sukkaflamencotunnit) ovat alkaneet herätellä kiinnostusta.

Kielitaito on petraantunut matkani jälkeen sillä olen lähes päivittäin tekemisissä jonkun espanjalaisen ystäväni kanssa, niitä olen kerryttänyt myös leipätyöni erilaisten kansainvälisten projektien kautta. Kaksi kertaa olen jo paluuni jälkeen käynyt Madridissa ja uusia reissuja on suunnitteilla.
 
Kaiken tämän keskellä aikani kuluu treenatessa Erika Alajärven uutta luomusta varten. Ja sehän on muuten projekti, jossa minun nimenomaan täytyy olla mukana. Spain is… on kaikkea sitä mitä sinä Espanjasta tiedät, tunnet, muistat tai olet kokenut tai kuullut. Nerokas kombinaatio kulttuuria, ihmisiä, sydämellisyyttä, kieltä, älämölöä ja flamencoa. Siis kaikkea sitä, mistä kirjoitin tänne blogiinkin espanjassa ollessani.

Minusta jäi pala Espanjaan ja sen palan jättämä aukko ammottaa tyhjyyttään täällä Suomessa ollessani. Erikan esityksessä mukana olo on tarjonnut lohtua ja lämpöä (sekä päänsärkyä ja paniikkia harjoitusajan lähestyessä loppuaan ja näytöksen jo kolkutellessa ovella). Tanssijoista osa oli toisilleen entuudestaan tuttuja, osa ei. Olemme eri vuosikymmeniltä syntyjämme, eri flamencotaustoista, eri mallisia ja erilaisia luonteita. Ja olemme sulautuneet hienosti yhteen. Jaamme treeniahdistuksen ja onnistumisen riemun. Teemme loistavan visionäärin ja luovan opettajamme Erikan ideasta konkretiaa parhaamme mukaan. 

Tämä projekti on muuten modernia digiaikaa. Olemme opiskelleet suurimman osan materiaalista verkossa ennen kuin käymme sitä läpi tunneilla. Tunteja ei loogisesti ole joka viikko tai kuukausi, koska olemme hajaantuneet pitkin Suomea ja opettajamme asuu Espanjassa! Mutta tämä kaikki on siitä huolimatta mahdollista, miettikääpä sitä hetki!

Flamenco on ollut ystäväni kaikki nämä vuodet ja sitä se todella oli vielä viime vuonna Suomeen palatessani. Asiat ovat kuitenkin syventyneet arkeen astumisen jälkeen. Aivan kuin koettu ja nähty saisivat todellisen merkityksensä vasta kun on itse tullut tarpeeksi etäälle asioiden tapahtumapaikasta. Vain reilu vuosi reissuni jälkeen, flamenco on kämppikseni, osittainen työnantajani, kollegani, sielunkumppanini ja terapeuttini. Elämäntavoissani on espanjalaisuutta enemmän kuin Madridissa ollessani, siellä join aamukahvini mustana ja söin puuroa aamupalaksi. Täällä keitellään mutteripannussa espanjalaista kahvia ja vatkataan päälle punaista maitoa, voita kuluu ja olen tehnyt perunamunakasta enemmän kuin mitä sitä söin kuuden kuukauden aikana tortillan äärellä ollessani. 

Mutta mikä on parasta, Madridista paluu ei tarkoittanut ihmisistä ja asioista vieraantumista, vaan jatkumoa asioille, askeleita flamencon polulla vankempana ja rohkeampana, tulevaisuutta lajin parissa ja unohtumattomia hetkiä uskomattoman lahjakkaiden ja upeiden opettajien kanssa.

Eläköön flamenco!

Tärkeät päivät: Keskiviikkoisin sukkaflamencoa Hani-Hallissa Mynämäellä. Torstaisin Turun peñalla sukka- ja tekniikkatunnit. Antonion kurssit Jyväskylässä 29.9.-30.9. ja Turussa 4.-5.10. Mukaan mahtuu vielä!!

SPAIN is… pe 25.10. klo 19 Ensi-ilta, la 26.10. klo 18, su 27.10. klo 15

Lumosali, Urpiaisente 11, 01150 Vantaa. Tämän yksinkertaisempaa tapaa matkustaa Espanjaan ei ole keksitty, lähde siis reissuun!!  Liput täältä

 

Napakymppi!

Inspiroiduin taannoisella keikallamme Huittisissa kuunneltuani kitaristi Jarin harjoittelua ennen esitystä. Treenissä oli hänellä menossa Esteban de Sanlúcarin kappale Perfil Flamenco. Heti ensimmäisestä soinnusta oli selvää, että tähän meikäläinen tulee tanssimaan jotain. Ja pian. 

Tästä tilanteesta noin 1,5 kuukautta myöhemmin olen nyt saanut valmiiksi koreografian, johon olen jopa 80% tyytyväinen. Muistelen ankeita aikojani 20 vuotisjuhlaesitykseni parissa, kun yritin saada kasaan omaa buleríasta ja sainkin. Neljän tunnin äheltämisen jälkeen mojovat 30 sekuntia! Puhumattakaan kaikista niistä kymmenistä muista tuskan hetkistä, joita olen viettänyt tanssisalilla peiliin tuijottaen ja odottanut, että jotain syntyisi. Olen nyt aivan hämmästynyt tästä yhtäkkisestä luovasta virrasta! Missä olet ollut, inspiraationi, KAIKKI NÄMÄ VUODET?! 

Löytyikö vihdoin ja viimein sellainen kappale, joka oikeasti puhutteli minua tarpeeksi työstääkseni siihen liikettä? Ja jos näin on, niin miksi näin ei ole käynyt kuunnellessani sataa tuhannetta kertaa itseäni suuresti puhuttelevaa buleríasta? Kappaletta, johon sitten kauhealla tuskalla sain 30 sekuntia sisältöä, mihin en ollut oikeastaan edes tyytyväinen? Miten sitä musiikkia pitäisi kuunnella, että hyvältä tuntuva biisi alkaisi puhutella? Olenko kuunnellut väärin vai vääriä kappaleita? Vai enkö vain kuunnellut tarpeeksi? 

Eikä tässä vielä kaikki kysyttävä. 

Kantaako Madridissa viettämäni 6 kuukautta hedelmää? Olenko siellä ollessani huomaamatta kypsynyt ja kehittynyt teknisten taitojeni lisäksi, myös orastavana koreografina? Liikekielen käyttäjänä? Vai oliko tässä vain ja ainoastaan kyse musiikin ja minun napakymppi -kohtaamisesta? Ja jos nyt olen 21 vuotta tanssinut ja odottanut tällaista kohtaamista, tuleeko seuraava inspiraatiokohtaus rollaattorikävelyllä 30 vuoden päästä? Miten minä nyt voisin saada tähän jatkumoa? Ja vielä. Miksi olen näin tuskainen ja yhtä kysymysmerkkiä, kun minun pitäisi olla onnellinen saavutuksestani?

No, hehkutetaan sitten vähän sen kunniaksi.

Perfilin ensimmäisissä treeneissä, jotka kestivät 2 tuntia, sain 2 minuuttia kasaan. Jätin asian hautumaan pariksi päiväksi ja sitten piruuttaan villasukissa olohuoneen lattialla kokeilin tanssia biisin läpi ja jatkoin liikehdintää siitä mihin koreografiani loppui. Simsalabim, loppupätkä syntyi juuri siinä hetkessä ja tyhjät aukot saivat täytteen. Koskaan, ikinä, kuuna päivänä tämä ei ole ollut näin helppoa! kroppani jatkoi liikettä kuin itsekseen, täydellisessä synkrossa musiikkiin. Fantastista!

Osallistuin 14.10 opettajani Erika Alajärven, kohti omaa tanssia -projektilaisten näytökseen. Esitin Erikan opissa Madridissa opiskelleeni ja nyt itse sovittamani ja työstämäni sevillanaksen kastanjeteilla. Vuosi sitten kun Erika huhuili mukaan projektiin, ei ollut tietenkään vielä aavistustakaan Sanlúcarista ja siitä, mitä hänellä on suunniteltuna varalleni. 

Kohti omaa tanssia projektilaisten tapaaminen oli huojentavaa ja opettavaista. Jokainen pystyy ja kykenee tuottamaan liikettä omista lähtökohdistaan. Täysin uskottavasti, tyylikkäästi, puhtaasti ja koskettavasti. Kun oikea kappale löytyy tai syntyy prosessin aikana, sen tuntee kyllä nahoissaan. Pitää jaksaa odottaa ja uskoa kykyihinsä odottaessaan.

Tervetuloa katsomaan ja kuulemaan uusittua Andalusia Kylässä ohjelmistoamme Yläneen Kestihoviin lauantaina 24.11. klo 20. Ohjelma kestää noin 1,5 tuntia väliajan kanssa ja luvassa on koko joukko uusia soitto- ja tanssikappaleita. Tapahtuman löydät myös facebookista.

Tanssijan arjesta, ja vähän soittajankin 

Kuusi kuukautta elin unelmaani Madridin taivaan alla, tanssin ja imin itseeni flamencoa joka henkäyksellä. Täällä kotosuomessa olen vasta parin viimeisen viikon aikana päässyt harjoittelemaan kunnolla. Riipaiseva ikävä Amorille on läsnä viikoittain. Kun Espanjan reissulla tuli treeniä viikossa noin 12h, on täällä paluuni jälkeen saldo yhteensä noin 8h. Ehkä vähän enemmän, jos lasketaan kertaamisharjoitukset villasukissa olohuoneen lattialla mukaan. Aikamoinen pudotus. 

Treenitauko töihin paluun ja muiden kiireiden vuoksi on painanut harteilla. Huoli siitä, että olen vähintäänkin huonommassa jamassa kuin ennen Madridiin lähtöä on piinannut mieltäni. Samanaikaisesti keikkarintamalla on ollut vilkasta, 3 keikkaa takana ja ainakin kolme tiedossa edessäpäin. Onneksi tutut kappaleet olivat melko hyvin muistissa ja suht nopeasti elvytettävissä esityskuntoon. Huomiotani ovat vaatineet myös työn alla olevat uudet kappaleet. Jari on nimittäin pyytänyt harjoittelemaan kastanjettisäestystä muutamaan eri kappaleeseen ja Erikan opissa tankkaamani kastanjettisevillanas vaati vähän lisää sovittelua kitarasäestykseen.

Kun tanssija tanssii yksin, voi oikeastaan tehdä mitä vain. Kukaan ei tiedä mitä lavalla pitäisi tapahtua, eikä liikettä voi verrata rinnalla tanssivaan henkilöön. Lisäksi, tanssittaessa cd:n tahtiin, voi luottaa, että musiikki virtaa tasaisena virtana aina samanlaisena riippumatta toistojen määrästä. Aivan yhtä lailla, voi soolona soittava kitaristi suoda itselleen taiteellisia vapauksia ja antaa ad hoc -inspiraation virrata vuolaana kunkin kappaleen aikana. Kukaan kuulijoista ei tiedä miten kyseisen sovituksen tulisi esityksessä mennä, voi tulla soittajalle itselleenkin yllätyksenä mitä matkan varrella syntyy ja missä tempossa kappale lähtee kulkemaan. 

 

Tanssija, joka enimmäkseen on esiintynyt soolona nauhamusaan tai on livesovituksissa aina nauttinut ammattiopettajan ohjauksesta, yhdistettynä soittajaan, joka ei ole aiemmin paljon tanssijaa säestänyt ja on enimmäkseen nauttinut taiteellista vapautta kappaleidensa kulun suhteen, voi näin aukikirjoitettuna kuulostaa yhdistelmänä katastrofilta. Soittaja joutuu skarppaamaan koska tempo täytyy saada pysymään tasaisena ja kaikki osat on soitettava tismalleen sovitusti. Tanssija joutuu höristämään korviaan, kun ei olekaan tukena tasaista ja tuttua lättymusiikkia, vaan soitto syntyy elävästä ihmisestä ja hänen käsistään. Kun tanssija harjoituksissa mokaa, ei voi pysäyttää ja kelata musaa napin painalluksella vaan pitää pyytää elävää olentoa virittäytymään uudelleen ja uudelleen ja uudelleen kunnes menee nappiin. Tässä on kyse yhteispelistä, jossa molemmat joutuvat olemaan vähän itsekkäitä ja äärimmäisen joustavia samaan aikaan. 

Harvoin olen kitaristille kappaletta koskevaksi muistisäännöksi sanonut, että hänen tulee soittaa se täysin vastoin sitä, miten oikeasti haluaisi sen soittaa. Kastanjettien kanssa ei voi tanssia express -sevillanasta vaikka se onkin ollut mukava kappale soolona erittäin vauhdikkaasti soittaa. Ja jos minä kiihdytän kastanjettieni kilkatusta kitaraa säestäessäni, pitää minun uskoa kun sanotaan, missä kohdassa täysin huomaamattani kiihdytin ja aiheutin sormisolmun kitaristille.

Treenit ovat olleet oppimisprosessi ja pienet huomiot ovat olleet avainasemassa kohti onnistunutta esitystä. Asiat, joita ei ennen tarvinnut juuri yksinänsä huomioida, ovatkin nyt aika keskeisiä tekijöitä.  Esimerkiksi kun kitaristi kääntyy soittaessaan enemmän minuun päin niin, että näen soittajan sormet kunnolla, voidaan tehdä tempon nostot kitaran ja kastanjettien kanssa yhdessä ja hienosti synkronoidusti. Tämähän on päivän selvä asia, mutta harvoin sitä soolona soitellessa tulee ajatelleeksi mihin suuntaan pitäisi istua! Ja hitaalla tempolla soitettu sevillanas onkin itse asiassa tosi reipas, kun siihen lisätään tanssi ja kastanjetit, vaikka se aluksi kuulostaa kuin venytetyltä kasettinauhalta. 

Tässä sitä korva herkistyy ja harjaantuu ja katse valpastuu niin tanssijalla kuin soittajallakin. Uusien asioiden omaksumisesta on alkanut pulppuamaan mukavasti myös uusia ideoita. Minun oli vakaa tarkoitus työstää tässä kohtaa perinteinen palo ja oma koreografia Madridin oppieni varassa, mutta nyt se vaihtuikin kappaleeseen, joka on Jarilla työn alla. Siitä lisää myöhemmin. 

Kahden viikon päästä, 22.9., olemme Vaasassa esiintymässä kulttuuritalo Fannyssa. Minulle on suuri ilo olla osana illan ohjelmistoa ja samalla mukana juhlistamassa Jarin 10 vuotista soolouraa. Toivotan kaikki aficionadot lämpimästi tervetulleiksi kuulemaan tätä taitavaa kitaristia sekä katsomaan tähän kirjoitukseen minua inspiroineita yhteisnumeroitamme. Eläköön jälleen kerran ystäväni flamenco!